Fysikaalista hoitoa Kouvolassa vuodesta 1985


Valmistumisestani lähtien vuonna 1976 olin haaveillut omasta vastaanotosta, joka toteutui 1985 Kouvolassa. Siitä lähtien olen saanut tehdä työtä josta pidän. Asiakkaani ovat olleet enimmäkseen tuki- ja liikuntaelinvaivoista kärsiviä. Jatkuva kouluttautuminen erilaisilla kursseilla on lisännyt ammattitaitoa ja työn mielekkyyttä. Vyöhyketerapiakurssi -88 oli ensimmäinen askel kokonaisvaltaisempaan ajatteluun koko Ihmisen hoitamiseksi. Sitä ovat seuranneet oikean ravitsemuksen merkityksen ymmärtäminen ihmisen hyvinvoinnissa ja siihen liittyvä kouluttautuminen. Edelleen pohdinta kroonisten lihasjännitysten syistä on vienyt minut opiskelemaan Rosen-menetelmää, joka onkin avannut aivan uuden näkökannan hoitoihin.